Afterworkonklaawi

Arvovaltaisella raadilla on mitä suurin ilo ja kunnia kertoa 4.11. konklaawipaikkamme laajentuneen sitten edeltävän viestin. Käymämme melko pitkällisen viestinvaihdon lopputulemana haluaisimme vihdoinkin kertoa, että virallisempi osio klo 17.30-20 on siirretty Polysteekkiin Hietalahden torin reunalle. Konklaawin jatkosauna järjestetään yhä Jätkäsaaressa (Atlantinkatu 7) kattosaunalla.

Teknillisen Korkeakoulun vanha päärakennus eli Polysteekki on toistaiseksi tyhjillään, mutta kaavamuutos on vireillä ja kohteeseen on suunnitteilla hotelli. Tila myös todennäköisesti vuokrataan uudelle vuokralaiselle heti tapahtumamme jälkeen, joten tämä on viimeisiä hetkiä päästä näkemään rakennus ns. vanhassa asussaan. Tila on käyttömahdollisuuksiltaan hieman rajoittunut, ja pöydät ja tuolit löytyvät tällä hetkellä vain kollegiosalista ja juhlasalista, mutta uskoisimme näillä yhden konklaawin järjestämisen onnistuvan.

Ovet tilaisuuteen aukeavat klo 17.30 ja itse konklaawi alkaa klo 18.15. Ennen konklaawin virallista osuutta on siis mahdollisuus päästä kiertelemään tiloissa ja näkemään historian havinaa. Virallisen osuuden jälkeen halukkaille on sauna lämpimänä Jätkäsaaressa (Atlantinkatu 7) ja sinne siirtymiseen käytetään mahdollisia arwoisien omia kulkupelejä, julkisia (esim. 9 ratikalla kokonaismatka-aika 15 min) tai jopa takseja.

Konklaawipaikan laajentumisen ansiosta olemme lisänneet konklaawin paikkamäärää ja uusi kiintiö on 100 hlöä. Muilta osin konklaawin ohjelma on entisellään eli luvassa on uusien arwoisien esittely sekä mielenkiintoista kuultavaa isännöintiyritys Fluxiosta sekä kahdesta sen perustajasta. Ilmoittautuminen on auki ensi viikon keskiviikkoon 30.10. asti.

Lisää tietoa: https://fluxioisannointi.fi/
Aika: 4.11.2019 klo 17.30 & klo 20.00 alkaen
Osoite: klo 17.30- Polysteekki, Bulevardi 31 & klo 20.00- Sievo Sauna, Atlantinkatu 7 A, ylin kerros.

 

Ilmoittautuminen sulkeutuu keskiviikkona 30.10. klo 12.00 ja paikalle mahtuu 100 osallistujaa (jatkoille 50 ensimmäisestä ilmosta)

Ilmoittautuminen varasijoille aukeaa kun varsinainen ilmoittautuminen on täynnä (100) 

 

Onnistuneesta ilmoittautumisesta lähtee automaattinen vahvistusviesti ja nimi ilmestyy ilmoittautuneet-listalle. Ilmoittautuneet löytyy ylhäältä omalta sivultansa jossa voi rauhassa päivitellä välilehteä (F5) ilman tuplailmoja.

Yhdistyksen tietosuojaselosteeseen pääset tutustumaan täältä

Varsinainen ilmoittautuminen:

Varasijalle ilmoittautuminen: